

TC Truck&Cargo® -rahti- ja kuormatilapörssin käyttö tuotannon ja kaupan alan asiakkaille on evätty TimoComin perustamisesta - vuodesta 1997 - lähtien pääasiassa huolitsijoista koostuvan asiakaskunnan vuoksi. Nyt 18 vuotta myöhemmin TimoComin Chief Representativen, Marcel Fringsin, mukaan tilanteen on aika muuttua: "Reaaliaikaisen verkon, sosiaalisten verkostojen ja pikaviestimien kehityksen myötä ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa lähes missä ja milloin tahansa. Tällä on vaikutuksia tietenkin myös logistiikka-alaan. Ja TimoComin on vastattava haasteeseen. Haluamme optimoida prosesseja koko kuljetusketjun laajuudelta. Siihen kuuluvat myös tuotannon ja kaupan alan asiakkaat. Seuraava looginen on askel on siis ottaa myös nämä yritykset mukaan koko Euroopan laajuudelta." Sama toive on myös TimoComin asiakkaillakin. "Vuosittaiset kyselyt, joihin olemme kutsuneet käyttäjiä säännöllisesti uutisten välityksellä, ovat osoittaneet, että suurin osa kannattaa käytön mahdollistamista", Frings selvittää. 


  


Tuotannon ja kaupan alan asiakkaat pääsevät kuitenkin vain syöttämään rahteja ja hakemaan ajoneuvoja. Mahdollisuus hakea rahteja ja lisätä ajoneuvoja pysyy jatkossakin vain huolitsijoilla ja kuljetuspalveluiden tarjoajilla. Rahtipörssin tarjoaja on vakuuttunut siitä, että tuotannon ja kaupan alan yritykset jatkavat myös rajoitetun spot-markkinoille pääsyn jälkeenkin toimeksiantojensa jakamista nykyisille liikekumppaneilleen. Ratkaisevaa pitkäkestoisissa asiakassuhteissa ei ole ainoastaan hinta, vaan myös hyvä ja kokonaisvaltainen palvelu sekä luotettavuus, asiantuntevuus ja aikatauluissa pysyminen. 


  


Tämän puolesta puhuvat myös hyvät kokemukset tarjouskilpailupalvelun TC eBid®in kanssa. Siellä tuotannon ja kaupan alan yritykset ovat tarjonneet jo vuodesta 2009 pitkäaikaisia toimeksiantoja suoraan kuljetuspalvelujen tarjoajille. Omien esitysten mukaan asiakkaat käyttävät molempien tuotteiden, sekä TC Truck&Cargo®n että TC eBid®in, mahdollisuuksia optimaalisesti hyväkseen voidakseen lisätä siten liiketoimintansa menestystä. Rahtaajien osalta kysyntä ja kiinnostus pörssin käyttöliittymän aktivointia kohtaan on kasvanut siitä lähtien jatkuvasti. 


  


Johtavana ohjelmistoyrityksenä TimoCom toimii näin ollen progressiivisesti ja pyrkii tavoitteidensa mukaisesti tuomaan rahdit ja kuormatilat yhteen – kaikkien Euroopan kuljetusalalla työskentelevien kohdalla.