Rennosti pääsiäisenä: MZ Logistic luottaa ruuhka-aikoina TC Transport Order -ratkaisuun
Erkrath/Madrid, 17.4.2019 - Pääsiäisen aika tarkoittaa logistiikassa kausittaisia erityisolosuhteita. Silloin on erinomainen tilaisuus seurata sesonkituotteiden toimitusketjua markettien hyllyille saakka. Kyse on paljosta muustakin kuin suklaajänisten ja suklaamunien kuljettamisesta. Pääsiäisenä tavaroiden kysyntä Euroopassa kasvaa, ja erityishaasteena on se, että kaikissa maissa pyhäpäivä ei ole samaan aikaan, mikä tarkoittaa tavallista suurempaa logistista työtaakkaa. Esimerkiksi Espanjassa kiirastorstai on pyhä, mutta Saksassa tavallinen arkipäivä. Sen sijaan toisena pääsiäispäivänä, maanantaina, kaupat ovat Saksassa kiinni. Eräs espanjalainen huolintaliike raportoi, miten eri maiden erilaiset pääsiäispyhät vaikuttavat sen liiketoimintaan.
Martin & Zarco Logistic on ollut 10 vuoden ajan menestyksekäs ja kokonaisvaltaisen logistiikka-alan toimija markkinoilla. Se tarjoaa täydellisen valikoiman lento-, meri- ja maaliikenteen tavarankuljetuspalveluja Espanjan ja muiden Euroopan maiden välillä. Sekä keräilyerien että täyskuormien ajoliikenteessä kuljetetaan kaikenlaista tavaraa. Ajojärjestelyt hoidetaan laajalti TIMOCOMin digitaalisten ratkaisujen avulla. ”Olemme huomanneet, että toimeksiantojen määrä ei lisäänny pääsiäisenä ratkaisevan paljon, mutta toimeksiannot ruuhkautuvat siksi, että eri maissa pyhäpäivä on eri päivinä”, MZ Logistic -yrityksen omistaja Javier Zarco kertoo. Viime vuodet ovat osoittaneet, että ennakointi on entistä enemmän tarpeen vastataksemme kaupan alan liiketoiminnan vaatimuksiin.
MZ Logistic takaa asiakkailleen toimituksen miten, milloin ja mihin asiakas sen haluaakin. Ilman digitaalista tukea se ei olisi mahdollista. Yritys käyttää tähän ensisijaisesti TIMOCOMin Smart Logistics -järjestelmää. ”Aiemmin tällaisen muutamaan päivään keskittyvän ja monimutkaisen tilaustilanteen hallinnointi oli huomattavasti vaikeampaa”, Zarco kertoo. Siitä asti, kun yritys on käyttänyt TIMOCOM-järjestelmän digitaalisia ratkaisuja, työprosessit ovat helpottuneet ja sen myötä ruuhka-aikojenkin kuljetuksista on tullut hyvin hallittavia. Nykyään toimeksiannot laaditaan ja hallinnoidaan keskitetysti TC Transport Order -sovelluksen avulla. ”Kun kuljetustoimeksiannot suunnitellaan digitaalisesti, koko byrokraattinen prosessi hoituu järjestelmän kautta. Tämä säästää niin paljon työaikaa, että asiakkaiden toiveisiin ja ruuhka-ajan toimituksiin voidaan reagoida ongelmitta”, toteaa myös MZ Logisticin toinen omistaja Juan Carlos Martín.