08.01.2016

Kuljetusbarometri: Historiallinen loppuspurtti 4. vuosineljänneksellä

"Kultainen syksy" ei ollut odotetun kaltainen

(1)

Erkrath, 08.01.2016 – Taloudellinen ilmapiiri viileni huomattavasti vuodenvaihteessa Euroopan horjuvan taloustilanteen, pakolaiskriisin sekä pessimististen rahdintarjoajien vuoksi ja tämä näkyi myös TimoComin kuljetusbarometrissä. Rahdin ja vapaiden kuljetuskapasiteettien suhde oli neljännellä vuosineljänneksellä 46:54 ja pysyi selvästi odotusten alapuolella. Neljäs vuosineljännes alkoi kuitenkin positiivisesti.

Lokakuussa Euroopan kuljetusmarkkinat jatkoivat kasvua kesän hyvän tahdin siivittämänä. Rahdin ja vapaan kuormatilan suhde oli lokakuussa 49:51 ja se olikin aavistuksen edellisen vuoden vertailuarvon yläpuolella (48:52 vuonna 2014). Huomioimisen arvoista: "normaali" lasku rahdin määrässä syyskuun ja lokakuun välillä ei ollut tänä vuonna yhtä merkittävää kuin edellisinä vuosina.  Vuosina 2013 ja 2014 rahdin osuus tällä ajanjaksolla putosi viidellä prosentilla, mutta vuonna 2015 pudotusta oli vain kolme prosenttia.

 

Vuosineljänneksen keskivaihe madalsi taseen

Rahdin määrä alkoi laskea selvästi marraskuussa. Rahdin osuus Euroopan kuljetusmarkkinoilla putosi yhteensä 11 prosenttia – merkittävin lasku kahden kuukauden sisällä sitten vuoden 2011. Marraskuun lopussa rahdin ja vapaiden kuljetuskapasiteettien suhde oli 38:62. Edellisessä vuosineljännesraportissa TimoComin pääedustaja Marcel Frings odotti marraskuusta erityisen positiivista kuukautta rahdin osalta, ennustaen rahdin määrän ylittävän 50% rajan: "Sen sijaan tapahtui täysin päinvastaista. Tämä osoittaa sen miksi minun ei kannattaisi ryhtyä ennustajaksi tai "Erkrathin oraakkeliksi," sanoo Frings hymyillen, "ja tämä osoittaa jälleen kerran kuinka dynaamisia kuljetus- ja logistiikka-ala todella ovat".

Tämän arvion perustana olivat kristallipallon sijaan todelliset faktat. Jos ottaa huomioon menneet tilastotiedot vuoden kahdesta viimeisestä vuosineljänneksestä, kolmannen vuosineljänneksen merkit antoivat odottaa rahdin määrän kasvua marraskuussa.

 

Tänä vuonna asiakkaat, tuottajat sekä kuljetuspalveluiden tarjoajat olivat kuitenkin aavistuksen myöhässä joulumarkkinoiden suhteen. Tämä viive vaikutti luonnollisesti positiivisesti joulukuun tulokseen. Kuljetusbarometri nousi jälleen kohti huippulukemiaan ja rahdin määrä kasvoi uskomattomat 13 prosenttia. Tämän kaltainen loppuspurtti on ennennäkemätöntä koko kuljetusbarometrin historiassa. Tämän energisen suorituksen ansiosta joulukuu päättyi aavistuksen rahdin ylijäämän puolelle (51:49).

 

2016: Näköpiirissä tasapainoa

Rahdin ja kuormatilan suhde koko vuodelle 2015 oli loppujen lopuksi 47:53 ja päätyi kaksi prosenttia edellisvuotta korkeammalle (45:55). Rahdin osuus kaikissa vuosineljännesraporteissa oli edellisvuoden vertailuarvoa korkeampi. Tulevaisuuden näkymät ovat varovaisen positiivisia. "Vuosi 2016 on tällä hetkellä vaikea arvioitava ilman selvänäkemisen taitoa. Terroristi-iskut sekä yleisesti noussut terrorismin uhka, lisääntyneet turvatarkastukset ja pakolaistilanteen käsitteleminen ovat ongelmia, joilla on suora vaikutus Euroopan talouteen," selittää Frings. "Riippumatta näistä asioista, vuodelle 2016 on myös luvassa positiivisia merkkejä. Esimerkiksi Espanja ja Irlanti näyttävät selvinneen talouskriisistä vahvemman ja laadukkaamman taloudellisen kasvunsa myötä. Kulutustilanne osoittautunee talouden keskeiseksi tukipilariksi, johon kasvava työllisyystilanne ja korkeammat palkat vaikuttavat positiivisesti. Euroopan kaltaisella monimuotoisella alueella tämä positiivinen vaikutus ei tietenkään näy yhtä vahvasti kaikkialla. Se on kuitenkin tarpeeksi merkittävää ja kasvuluvut viittaavat positiiviseen vakauttavaan ilmiöön pitkittyneen laskusuhdanteen sijaan."

Lataa lehdistötiedote
Ylös