14.10.2013

LOGfreight on vaarallisen hyvissä asemissa TimoComin ansiosta

Ratingenissa Saksassa päämajaansa pitävä huolintaliike täyttää kalustonsa rahtipörssin avulla

(4)

Düsseldorf, 14.10.2013. Kaksikymmentätuhatta neliömetriä pinta-alaa (josta 600 neliömetriä vaarallisille aineille), 19 kuorma-autoa ja 38 työntekijää. Vuonna 2007 perustetun huolinta- ja logistiikkayritys LOGfreightin laaja palveluvalikoima kattaa kaikenlaista aina kemikaalikuljetuksista konttien tyhjentämiseen. Tyhjänä ajot eivät sen sijaan kuulu yrityksen arkipäivään. Niistä yrityksellä ei ole tietoakaan TC Truck&Cargo® -rahtipörssin ansiosta.

Niin Ratingenissa kuin Dülmenissäkin toimiva LOGfreight ajaa päivittäin moniin kohteisiin ympäri Euroopan – esimerkiksi Espanjaan, Ranskaan, Benelux-maihin ja Skandinaviaan. Ajojärjestelijöiden jatkuvana haasteena on pystyä täyttämään oma kalusto mahdollisimman optimaalisesti. TimoComin rahdinvälitysjärjestelmien avulla yksikään kuormametri ei kuitenkaan jää käyttämättä. Sen vuoksi huolintaliike onkin jo käyttänyt yli 6 vuoden ajan Euroopan johtavaa rahtipörssiä. "Käytämme TC Truck&Cargoa® paljon hakiessamme kuormia, etenkin kun kyse on tavaran tuonnista Skandinaviasta Saksaan. Meille tärkeintä on ennen kaikkea erilaisten tarjousten suuri määrä", toimitusjohtaja Manfred Axler selvittää.

 

Kemiat kunnossa

LOGfreight löytää jopa 85 000 hyväksi havaitun käyttäjän julkaiseman 300 000 päivittäisen rahti- ja kuormatilatarjouksen joukosta avulla aina sopivan kuorman käyttämällä tarkkoja hakusuodattimia. "Yhteistyö TimoComin kanssa sujuu moitteettomasti, ja rahtipörssin avulla voimme toimia joustavasti. Kuormatarjousten suuren määrän ansiosta saatoimme myös laajentaa kuljetuspalveluidemme valikoimaa", Axler lisää. ADR- ja kylmäkuljetusten lisäksi LOGfreight suorittaa myös esimerkiksi lyhyen aikavälin kuriirikuljetuksia, kappaletavara- ja osakuormakuljetuksia sekä konttien tyhjentämistä.

 

Palvelun laatu, suunnittelun varmuus, ajan säästö

Yritys haluaa laajentaa palveluvalikoimaansa ja nostaa rimaa vieläkin korkeammalle. Siihen kuuluu myös telematiikkajärjestelmien suurempi käyttö. TimoComin uuden TC eMap® -seurantaratkaisun ansiosta kaikki järjestelmät ovat nyt nähtävissä yhdessä ja samassa ohjelmassa. Lisäksi ohjelmassa voi manuaalisesti mahdollistaa ajoneuvojen seuraamisen tietyn sopimuksen puitteissa. Siten kuljetuspalveluntarjoajat voivat osoittaa olevansa luotettavia ja toimeksiantajat voivat itse seurata, missä heidän rahtinsa milläkin hetkellä ovat. "Lisäämällä ajoneuvoja TC eMapiin® voimme tarjota nopeammin tärkeitä tietoja toimeksiantajille. Se lisää luottamusta, säästää rahaa ja hermoja sekä hyödyttää kaikkia osapuolia", LOGfreightin toimitusjohtaja sanoo.

Lataa lehdistötiedote
Ylös